Paljonko blogien mainonta tuottaa?


Selvittelin n. vuosi sitten kuinka kannattavaa blogimainonta oikeasti on. Tietoa ei ollut helppo saada, koska kukaan ei sitään suoraan sanonut. Ihmettelin lähinnä sitä miten kukaan voi tehdä päätöksiä bloggaajaksi ryhtymisestä, jos ei ole tiedossa miten ansaintamalli toimii.

Oma bloginihan ei mainoksia sisällä. Kävijämäärät ovat sen verran pieniä eikä tätä ole tarkoitettukaan massoja keräämään. Täytän vain internetin aukkoja eli tietoa mitä täältä puuttuu ja mitä itse olisin tarvinnut kun jotain asiaa selvittelen.

Tarkennan vielä että tässä puhun nyt perus-klikkimainonnasta kuten Googlen Adsense. Paremmille tuloille voi päästä jos kohdentaa mainontaa suoraan mainostajien kanssa tai sitten esimerkiksi tekemällä "puoluettomia" postauksia ilmaiseksi saaduista tuotteista. Mutta nämä kaksi eivät siis ole niitä mitä nyt käsittelen tässä tekstissä. 

Olen jo pitemmän aikaa aikonut kirjoittaa blogimainonnasta ja nyt kun viimein sain tämän työn alle, niin huomaan että kenttä on muuttunut jonkun verran. Kun pistät hakukoneeseen "bloggaajan tulot", tulee hakutuloksena sata blogia missä käsitellään miten blogista saisi rahaa. Olennaista kaikilla tuntuu olevan että se oikea tieto puuttuu ja blogissa on mainoksia ts. tuottavat kirjoittajalleen rahaa olemattomalla tiedolla. Toimiva täky siis.

Toinen mikä on muuttunut on oindex.fi:n poistuminen millä aiemmin pystyi hyvin seuraamaan eri sivustojen kävijämääriä. TNS listaa lähinnä vain suuria lehtiä kun taas oindex.fi keräsi myös yksittäisiä blogeja ja datana käytettiin Google Analyticsin dataa.

Oindex.fi onneksi löytyy kuitenkin Internet Archivesta ja sieltä voi keräillä tietoja ennen viime kesää. Esimerkiksi:
https://web.archive.org/web/20160408131025/http://www.oindex.fi/listing

Aiempiin laskuihini käytin blogien tuottotietoina lehtien artikkeleita, joihin tietenkin pitää suhtautua vähän varauksella koska ne ovat bloggaajien itsensä ilmoittamia. Toisaalta kun useamman blogin tiedot sain kerättyä, summat kuitenkin olivat lähellä toisiaan.

Tavoistani poiketen en voi kuitenkaan tässä esittää alkuperäisiä lukuja kun minulla ei ole niitä enää saatavilla. Ne olivat tallentamattomassa LibreOffice-kaaviossa joka on siirtynyt jo boottausten myötä ajasta ikuisuuteen. Mutta sain niistä selkeän muistisäännön millä voin arvioida esimerkiksi onko Youtubeen uuden videon tuottanut saanut videon tuottamiseen kuluneet rahansa takaisin. Jotta saisin yhden euron, tarvitsen n. 400 klikkausta. Hajontaa oli noissa 300-500 välillä mutta 400 vaikutti olevan hyvä keskiarvo. Youtube-videoita katsoessa päässälaskemisen helpottamiseksi käytän 1e/500katsojaa muistisääntöä.

Nyt se on tehty. Internetin suurin salaisuus on paljastettu.



Ai miksi kissa?
Klik Klik!

Edit:
Keräsin taulukkoon hieman blogien sivunlatausmääriä ja arvioituja tuottoja.




Comments